TUOTTEET

Savotta Rajapartio

1

Savotta Rajapartio

Klassikko vuodelta 1989. Rajavartiolaitokselle lyhyemmille partioretkille suunniteltu pienempikokoinen rinkka. Kokonsa puolesta erinomainen valinta muutaman päivän retkille, tai lyhyemmille vaelluksille. Toisin kuin isommissa putkirinkoissa on Rajapartiorepussa sisäinen putkiranka tukevoittamassa reppupussin selkää. Kanto-ominaisuuksiltaan Rajapartioreppu on täysin kelvollinen isojen ja painavienkin pakkausten kantamiseen.

Rajapartioreppu on jotain tavallisen ison repun ja rinkan väliltä. Sitä voisi ehkä luonnehtia LJK rinkan hengelliseksi pikkuveljeksi, niin yleisilmeensä kuin käyttötarkoituksensakin puolesta. Erikoisuutena Rajapartiorepun ulkopuolelta löytyy asekiinnikkeet. Alun perin rynnäkkökiväärin kantamiseen tarkoitettuihin kiinnityspisteisiin saa myös oivallisesti kiinni esim. kameran kolmijalan tai muita pitkiä erikoistarvikkeita.

Repun lokerointi

Ylempi päälokero (mitat noin 45 x 35 x 22 cm) suljetaan narulla kiristettävällä suuaukolla, jonka tiiviys varmistetaan ylipakkaamisenkin mahdollistavalla vedenpitävällä suojakauluksella. Suuaukko peitetään isokokoisella läpällä joka suljetaan hihnoin. Hihnojen reilu pituus antaa läpän alle reippaasti tilaa ylipakkaamiselle.

Läpän sisäpuolella on avoin iso pussitasku. Kun läppä on suljettua, on taskun suuaukko ylöspäin ja se puristuu kiinni, jolloin sisältö ei pääse putoamaan.

Selkää vasten reppupussin sisällä on koko selän kokoinen lokero repun tukirangalle. Lokero sopii hyvin myös esim. juomarakon tai muiden litteiden tarvikkeiden kantamiseen.

Reppupussin alempi lokero (mitat noin 15 x 35 x 20 cm) suljetaan kaksisuuntaisella vetoketjulla, ja varmistetaan samoilla hihnoilla joilla itse repun läppäkin suljetaan.

Sivutaskut (mitat noin 30 x 15 x 6 cm) suljetaan vedenpitävillä suojakauluksilla ja peitetään hihnoilla varmistettavilla läpillä. Vasemmanpuoleisessa sivutaskussa on myös pystysuuntainen vetoketju, josta taskun sisältöön pääsee nopeasti käsiksi.

Muut kiinnityspisteet

Repun selkäpuolelta läpästä ja pussin alareunasta löytyy kiinnityslenkit kiväärin kantoon. Lenkit sopivat yhtä lailla myös muiden erikoisten pitkien tarvikkeiden kantamiseen. Kuorma varmistetaan koko repun kiertävällä kiristettävällä hihnalla.

Läpän päältä löytyy kiinnityspaikat irtohihnoille. Läpän päälle saa sidottua isoja tavaroita, jotka eivät muuten repun sisään mahtuisi.

Oikeanpuoleinen sivutasku on tunnelimallinen ja sen yläpuolelta löytyy kiinnityspiste irtohihnalle. Tähän saa kätevästi kiinni esim. kirveen.

Kanto

Leveät, anatomisesti muotoillut jämäkät olkaviilekkeet, ja hyvin pehmustettu lantiovyö, tekevät kantamisesta tukevaa ja mukavaa. Lantiovyön solki on todella nopeasti avattavissa yhdellä kädellä. Erittäin arvokas ominaisuus mahdollisessa hätätilanteessa. Niskan kantokahvasta reppua saa helposti kuljetettua kädessäkin.

Selkä on tukevoitettu sisäisellä DUR-alumiinista valmistetulla neliömäisellä putkirungolla. Tämän kevyen rangan ansiosta reppu pysyy ryhdikkäänä ja mukavana kantaa, jopa vähän raskaammin lastattuna. Halutessaan tukirangan saa myös poistettua repusta.

Tekniset tiedot

Ulkomitat: korkeus 65 cm, leveys 50 cm, syvyys 25 cm.
Kokonaistilavuus: noin 60 l.
Paino: noin 2,00 kg.
Materiaalit: PUR polyesteri, metallisoljet ja Opti vetoketjut.
Ranka: DUR-alumiini.
Väri: oliivinvihreä.

Takuu

Tuotteella on viiden vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu.

Avainlipputuote